Alvi ry:n Tukipiste Laturi palkittiin Ihmisoikeusliiton vuoden 2010 Ihmisoikeuspalkinnolla. Palkinto jaettiin nyt yhdeksännen kerran, ja se luovutettiin perjantaina 12. marraskuuta Ihmisoikeusliiton 30-vuotisjuhlassa Helsingissä. Laturi palkittiin kokonaisvaltaisesta ja pitkäjänteisestä työstä mielenterveyskuntoutujien tukemiseksi. Palkinnon vastaanottivat Alvin toiminnanjohtaja Jukka Suurmäki ja yksikönvastaava Reetta Sipilä Laturista.
Ihmisoikeusliitto myöntää Ihmisoikeuspalkinnon vuosittain henkilölle tai taholle, joka on osoittanut työssään johdonmukaista sitoutumista ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sekä suvaitsevaista ja ihmisläheistä asennetta.
Seija Järvisen ideoima Alvi ry aloitti toimintansa 1993. Vuonna 2000 perustettu Alvin Tukipiste Laturi on tarkoitettu avohoidossa oleville helsinkiläisille ja vantaalaisille mielenterveyskuntoutujille. Asiakkaiden käytössä on ympärivuorokautinen puhelinpäivystys ja kriisivalmius vuoden jokaisena päivänä. Toiminnan periaatteena on, että ”paha olo ei tule virka-aikaan”. Toiminnan yhtenä keskeisenä osana ovat kotikäynnit, joiden tarkoituksena on viedä palvelut lähelle asiakkaan omaa elinpiiriä. Laturin henkilökunnan mukaan työtä tehdään rauhallisesti ja luottamuksella ja tavoitteena on, että lopulta asiakas selviää arjestaan ilman Laturin tukea. Vastaava tukitoimintaa ei vielä löydy muualta Suomesta. Laturin työn jatkuminen on ollut tänä syksynä uhattuna, sillä Helsingin sosiaalivirasto päätti elokuussa, ettei se enää jatkossa käytä Laturin palveluita. Nyt sosiaalivirasto ja Laturi kuitenkin neuvottelevat siitä, että kaupunki alkaisi maksaa tukipisteelle perusavustusta, jolloin tukipisteen toiminta jatkuisi.
Ihmisoikeusliitto on jakanut Ihmisoikeuspalkinnon vuodesta 2001 lähtien, ja palkinnon ovat edellisinä vuosina saaneet Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki, kirkon maahanmuuttajatyön sihteeri Marja-Liisa Laihia, poronhoitaja Kalevi Paadar, maahanmuuttajaneuvoja Melody Karvonen, Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Miranda Vuolasranta, ulkomaalaisvaltuutetun toimiston osastosihteeri Kristiina Rissanen, Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Juhani Roiha ja asianajaja Markku Fredman.
Ihmisoikeusliitto on vuonna 1979 perustettu yleinen ihmisoikeusjärjestö. Ihmisoikeusliiton toiminnan tarkoituksena on tehdä ihmisoikeuksia tunnetuksi, edistää ihmisoikeuksien toteutumista ja vastustaa ihmisoikeusloukkauksia. Liitto kuuluu ainoana pohjoismaisena jäsenenä International Federation for Human Rights (FIDH) -järjestöön.